Koska meidän on syötävä

Minulla on aina ollut intohimoinen suhde ruokaan. Tuoksut, maut, konsistenssi ja värien sekä asettelun harmonia saavat aikaan jopa sakraalin elämyksen onnistuessaan siten, että muodostuu kokonaisuus, jonka osaset täydentävät toisiaan oikeassa suhteessa. Ruoka on taidetta mutta kuten kaikki taide, se ei ole esteettinen (gastronominen) elämys, vaan se on merkityksien välittäjä. Mitä ruoalla ja ruokavalinnoilla halutaan sanoa?

Ruokailijat ja ruoanvalmistajat voidaan karkeasti jakaa viiteen ryhmään. Tämä jako on täysin subjektiivinen ja perustuu pelkästään omiin havaintoihini.

Ensimmäinen ryhmä: tankkaajat, mieltävät ruoan täysin sen funktion mukaisesti. Se on polttoainetta, jonka tarkoituksena on pitää elimistö toimintakuntoisena. Mauilla, tuoksuilla, väreillä et cetera ei ole mitään väliä. Ryhmän jäsenet pitävät plussana maukasta ruokaa, mutta pikaisesti hotkaistu kylmä kaurapuuro täyttää tehtävänsä ihan yhtäläisellä tavalla kuin huolellisesti valmistettu ateria. Tankkaajat ovat funktionalisteja ja kiitollisia ruokavieraita. He syövät kaiken ja hyvällä halulla, mutta eivät valitettavasti osaa arvostaa ruoan eteen nähtyä vaivaa.

Toinen ryhmä: puristit, pyrkivät kohti minimaalista ja oikeaoppista ruokavaliota. Ruoka, sen valmistaminen ja itse ruokailu ovat myriardien sääntöjen hallitsemia. Ei saa syödä eläinrasvoja, ei saa syödä hiilihydraatteja, ei saa syödä tehotuotettua, ei saa syödä valkoista viljaa, ei saa syödä lisäaineita, ei saa syödä auyrvedisia-oppeja vastaan olevaa ruokaa j.n.e. Puristit noudattavat enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti hyväksi uskomaansa ruokavaliota. Osa vaihtelee näitä ruokaideologioita trendien mukaisesti ja osa pitäytyy kerran hyväksi havaitsemassaan. Puristien alaryhmiä ovat: kalorienkyttääjät, alakarppaajat, karppaajat, diettiuskolliset, terveysintoilijat ja "ruoka lääkkeenä"-uskovaiset. Puristit ovat idealisteja, mutta he ovat myös kontrollifriikkejä ja fundamentalisteja, joita kukaan ei uskalla kutsua kylään syömään, koska tarjottu ruoka ei koskaan tule täyttämään puristien tarkkoja kriteereitä.

Kolmas ryhmä: karismaattiset, seuraavat innokkaasti ruokatrendejä ja vannovat sesonkien mukaan vaihtuvien ruoka-aineiden nimeen. Heillä ei kutenkaan ole halussaan tarvittavaa tietoa saatika taitoa valmistaa, ostaa ja toteuttaa villejä unelmiaan. Nämä ihmiset marssivat toukokuussa kauppojen lihatiskeille vaatimaan hirvenlihaa, vihannesosastoille tammikuussa etsimään tuoretta parsaa ja kalatiskeille mihin vuodenaikaan tahansa vaatimaan mulloa, miekkakalaa, punaposkiahventa, niilinahventa, punanapsijaa ja ostereita eli mitä tahansa maapallon toiselta puolen lennätettyä ja järkyttyvät syvästi kun havaitsevat kalan olevan pakastettua tai pakkasesta sulatettua. Välimatkat ja maantieteelliset faktat sekä metsästyskaudet eivät merkitse heille mitään. Heidän keittiönsä pursuaa mitä sofistikoituneimpia ruoanvalmistusvälineitä: pastakoneita, tohottimia, pariisinperunapallorautoja, tähtitieteellisen kalliita veitsiä, pannuja, patoja, kattiloita, pastankuivatustelineitä, kähertimiä ja koristeluveitsiä. Uusia välineitä ostetaan samassa tahdissa kuin uusia keittokirjoja. Uusimpana hankintana tietenkin kemiansetti, jotta molekyylikeittiön hienoudet voidaan toteuttaa kotikeittiössä: "poksahtelevat kastikehelmet kruunaavat, rakas, tämän jälkiruoan...ymmäräthän injektioruisku on välttämättömyys". He kikkailevat ja kuvittelevat samalla ymmärtävänsä jotain hyvin syvällistä ruoanvalmistuksesta. Heille ruokailu on itsessään vain esteettinen kokemus, jota eivät saa rajoittaa mitkään maailman lainalaisuudet. Hyvin usein he eivät kuitenkaan ymmärrä tiettyjä perusasioita ruoanvalmistuksesta: ruoka on hyvää vain silloin kun sen valmistaa huolella. Huolella valmistaminen ei tarkoita äärimmäisen haastavia ruoanvalmistusmenetelmiä vaan sydämellistä paneutumista ruokaan kokonaisvaltaisena tapahtumana. Karismaatikot ovat herännäisiä, jotka kiihottuvat kokkiohjelmista kuten pornografiasta. Kliimaksin jälkeen kuitenkin seuraa tyytymättömyys, liha on heikko ja henkeä ei ole tarpeeksi. Herännäiset ovat myös epäkiitollisia ruokavieraita, sillä he auliisti koko ruokailun ajan (sitä ennen ja sen jälkeen) kertovat gastronimisista taidonnäytteistään kuin teini-ikäiset pojat ensimmäisistä kaadoistaan. Karismaattiset ovat välineurheilijoita.

Neljäs ryhmä: jäärät suhtatuvat ruokaan tietyllä kunnioituksella. Kaalilaatikko, tirripossu, kalisoppa, mykykeitto, mustikkamölly, ruis, ohra, lanttu, nauris, voi ja punainen maito kuuluvat jäärien ruokaraamattuun. Huolimatta siitä, miten köyhää tai mielikuvituksetonta voi perinneruoka olla, he eivät suostu muuttamaan käsitystään sen ylivertaisuudesta suhteessa muihin maailman keittiöihin. Jäärät saapuvat ruokaostoksille viikon loppupuolella ja lastaavat kärryynsä punaista maitoa, voita, juureksia, keittolihaa, karjalanpaistilihaa ja suolaa. Heidän perinjuurin suomalaista elimistöään eivät ole läpäisseet maustepippuria eksoottisemmat mausteet. Jäärät ovat traditionalisteja: "se mikä kelpasi iso-isovanhemmilleni vuonna luu kelpaa myös minulle". Jääriä ei edes pidä lähteä kutsumaan ruokavieraiksi, sillä he nyppivät, nyrpistelevät, kaivelevat ja kyselevät tauotta: "Mitä tämä on?", paitsi tietenkin, jos olet ajatellut valmistaa jotain perinneruokaa.

Viides ryhmä: luostarimunkit arvostavat niin perinteitä kuin myös uusia innovaatioita. Heillä on pitkä ruoanvalmistusura takanaan ja heidän taitonsa ovat hioutuneet huippuunsa. Luostarimunkit ymmärtävät sesonkien vaihtelun asettamat rajoitukset ja itse asiassa suhtautuvat lämmöllä niihin: vaihtelu ruokavaliossa syntyy sesonkien mukaan, ei mielitekojen. Luostarimunkit kokeilevat ilolla uusia reseptejä, kehittävät niitä itse ja kaikinpuolin nauttivat ruoasta, sen valmistamisesta ja ennen kaikkea sen syömisestä. Heidän suhtatumisensa ruokaan on mutkatonta ja iloista. Luostarimunkit ymmärtävät niin ruoan funktion elämän ylläpitäjänä että sen suomat ilot. Ruoka ei ole vain taiteellinen taidonnäyte vaan se on yhdessäoloa, lämpöä, rakkautta ja huolenpitoa. Luostarimunkit eivät kehuskele taidoillaan, esittele keittiönsä täydellistä varustusta (joskin sellainen saattaa olla), vaan pitävät huolen tärkeimmästä: ruoan maukkaudesta. Luostarimunkkien suhtautuminen on kontemplatiivista, mutta se on sitä ilolla. He ovat antoisia ruokavieraita, sillä heitä on helppo miellyttää. He ovat kiinnostuneita tarjolla olevasta ruoasta, keskustelevat siitä lämmöllä ja muistavat aina kiittää ruuoanvalmistajaa. He suhtautuvat varauksella vain bulkkiruokaan ja turhaan tarkoituksettomaan kikkailuun.

Mitä sinä sanot ruokavalinnoillasi, mitä merkityksiä välität?