Opiskelijan leipä on tiukassa, varsinkin perheellisen opiskelijan. Sivutuloja kaltaiseni hankkivat hyvin yleisesti työpaikoilla, jotka keskittyvät palvelusektorille. Meistä löytyy tarjoilijoita, myyjiä, siivoajia, hotellityöntekijöitä, kerrossiivoajia, esittelijöitä ja niin edelleen, yhteisenä nimittäjänä on niiden lokeroituminen palveluammatti-nimekkeen alle.Olen vuosien saatossa työskennellyt myyjänä, tarjoilijana ja kokkina (muutamia mainitakseni) ja saanut siten tutustua sektorin moninaiseen kirjoon. Olen kohdannut työrupeamillani aivan ihania ihmisiä, todellisia ammattilaisia ja hurmaavia asiakkaita, mutta olen tutustunut myös kolikon kääntöpuoleen, valitettavasti.
Palveluammatti on nimekkeenä harhaanjohtava ja nähtävästi monille käsitteenä hämärä. Se kovin usein tunnutaan liitettävän jonkinlaiseen vinoutuneeseen feodaaliyhteiskunnan luokkajärjestelmään, jossa ihmiset jakaantuvat palveltaviin ja palvelijoihin. Palveluammateissa ei nimittäin kyse ole palvelijuudesta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan työstä, jossa yksi tekee toisen puolesta jonkin asian ja saa palkkansa siitä. Kyse ei ole palvelussuhteesta, eikä asiakas ole palveluammattilaisen pomo. Tätä harhaluuloa esiintyy huolestuttavissa määrin niin asiakkaitten kuin työtoverieni keskuudessa.
Asiakas on kuningas!, huudahti vuosia sitten eräs johtaja. Aivan, sieltähän ne rahat tulevat, joilla palkka maksetaan, mutta..."Olen huora.", ilmoitti eräs työkaverini, "Teen mitä vain asiakas pyytää.", jatkoi samainen henkilö. "Mä v***u maksan sunki palkkas." sökelsi eräs kieltäydyttyäni myymästä tiettyjä nestemäisiä tuotteita tukevan humalatilan takia. "Teen susta valituksen, mikäs sun nimes on? Saat potkut!" huudettiin minulle tiskin yli. Tuntemilleni myyjille on tarjottu rahaa yhteisestä yöstä, heitä on seurattu työpäivän jälkeen kotiin, ahdisteltu, soiteltu ja vongattu. "Mitä sä sitten myyt, jollet itteäs." Tasa-arvo ja kunnioitus eivät ole ehtineet vielä jokaiselle yhteiskunnan sektorille.
Onko niin, että palveluyhteiskunta on suomalaisille vielä niin kovin uusi käsite, etteivät yhteiset pelisäännöt ole selviä kaikille. Jos ammattilaiset ja asiakkaat eivät tunnista työnkuvaa ja kuvittelevat kaiken - lihan, hengen, arvokkuuden - olevan kaupan, eikö tilanne ole huolestuttava. Kaikilla meillä on oikeus tehdä työmme ilman häirintää, uhkailua ja ahdistelua. Palvelutilanteen tulee perustua molemminpuoliselle kunnioitukselle, jossa ammattilainen (ja kyllä, näihinkin ammatteihin vaaditaan koulutus) tekee asiakkaan puolesta jonkin tehtävän, johon asiakkaalla itsellään ei ole sillä hetkellä mahdollisuuksia tai valmiuksia ja hän tekee sen hyvin.
Tuntuu siltä, että tilanteissa, joissa raha vaihtaa omistajaa palveluammattilaisen välityksellä, eivät päde samat säännöt kuin muualla. Tuskalla ja hiellä ansaitut rovot saavat konnotaatioita, joissa ostotapahtuman kohteena ei olekaan haluttu hyödyke vaan toisen ihmisen ihmisarvo. Prosessi ei juurikaan eroa laskujen maksamisesta, mutta kukapa meistä lähtee maksamisen jälkeen soittelemaan pankkiin tai vakuutusyhtiöön esittäen hämmentäviä vaatimuksia.
Syytä on muistaa, että valtaosa tiskin molemmilla puolilla olevista ihmisistä on aivan järjissään olevaa porukkaa, jotka ymmärtävät käyttätymisensä rajat ja kunnioittavat muita ihmisiä. Harmi vain, mutta muutama mätä omena korissa pilaa koko sadon. Tässä tulee todistetuksi taas lause: "Negatiiviset asiat jäävät paremmin muistiin.". Myyntitilanne on kahden kauppa monessakin mielessä ja (kun latteuksien käytössä on hyvään alkuun päästy, voin jatkaa) niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Tekstit
2 kommenttia:
Olen tänä vuonna tehnyt tarjoilijan keikkoja sivutulojen toivossa. Siinä sivussa olen huomannut myös, miten eri työpaikat eroavat toisistaan, vaikka kyseessä onkin sama ammatti. Etenkin kun kesällä ja nyt syksyllä olen käynyt auttamassa entistä pomoani Trattoria Romanassa sunnuntaisin, ero on joskus kuin yöllä ja päivällä henkilöstovuokrauksen keikkoihin verrattuna. Esimerkiksi jossain Karibian banketissa humalainen rouva halusi välttämättä soittaa reidelläni ilmakitaraa (miehensä katsellessa vieressä...). Siinä sitä oltiin palvelijoita ilman suurempia kunnioituksia. Mutta siirrytään toisaalle: Trattoriassa omistaja käytännössä käskee olemaan salin isäntä ja jos joku on hankala, tälle voidaan selittää, että on kaupungissa muitakin ravintoloita, joihin voi mennä itkemään. Kyllä sielläkin huomaa ihmisten erilaisia asenteita, mutta ainakin itsellä on varmuus siitä, että on tilanteen yläpuolella. Tervetuloa Trattoriaan sunnuntaisin, henkilökohtainen palvelu taattu - sillä ehdolla, että kiire ei ole pahimmillaan - joulukuun puoleenväliin saakka (paikka on tammikuun kiinni ja jatkossa sunnuntait kiinni sekä minä toivottavasti apurahalla kirjoittamassa).
Trattorianomistajan asenne on oikea. Mitä tahansa ei ole tarvis kestää ja reidelläsoittelijat menkööt kotiinsa häpeämään. Totta on, että joissain paikoissa asenteen vinoutuminen on lähtöisin johtoportaasta tai työtovereista. Keski- ja Etelä-Euroopassa palvelukulttuuri on aivan toisenalaista, asiakasta kunnioitetaan ja asiakas kunnioittaa palveluammattilaista. Pitääpä tulla syömään joku kaunis sunnuntai. Henkilökohtainen palvelu molemminpuolisella kunnioituksella!
Lähetä kommentti